Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Huovutuskurssi Kurolanlahdessa/Teaching felting at Kurolanlahti

Pidin naapurikylän seurantalolla huovutuskurssin, missä kokeiltiin märkähuovutusta ja neulahuovutusta. Tilaa oli vanhassa talossa hulppeasti ja jokainen sai käyttöönsä oman pöydän.

Vesihuovutuksessa on omat haasteensa,mutta pöydät vuorattiin jätesäkeillä ja pyyhkeet pidettiin käden ulottuvilla😊 Kurssi kesti kahtena päivänä yhteensä kuusi tuntia ja siinä ajassa ahkerat kurssilaiset saivat monenlaista aikaan. Ohessa kuvia muutamista töistä.


Vanha takki sai iloisenväriset koristukset neulahuovutuksella.

Tässä on tulossa seinäkoriste. Sydän tehtiin levytekniikalla vettä ja mäntysuopaa käyttäen ja sen kuivuttua työstöä jatkettiin neulahuovutuksella.

Valmis koriste tuvan seinälle.

Pallot kaulakoruun syntyivät kämmenten välissä märkähuovutuksella. 

Ensin valmistui levyhuovutus ja sen kuivuttua työ jatkui neulahuovutuksella. 

Valmis työ odottaa vain ripustuslenkkejä.


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Huovutuskurssi/Felting course

Olin pitämässä huovutuskurssia naapurikylällä. Kurssilla oli 10 ihanaa innokasta osallistujaa ja puolet kurssin hinnasta meni Kapuan hyväksi. Keräyspotti on kasvanut mukavasti jo puoleenväliin kuuttatuhatta euroa! Kapuasta voit lukea lisää täältä.

Kurssilla kokeiltiin märkähuovutusta ja neulahuovutusta sekä vapaalankahuovutusta. Viimeksimainittu tekniikka jäi odottamaan pesukoneeseen pääsyä.

Lumotarhan raaka alpakkavilla oli kokeilussa. Villaa karstattiin ensin käsin ja totesimme alpakkavillan olevan haastava huovuttaa. Paras huovutustulos saadaan, kun sekoittaa joukkoon mukaan lampaanvillaa huovutettaessa tai jo karstausvaiheessa.

Here are some pics from a felting course I was teaching at this weekend. Students were felting with a needle and water. Half of the course price went to my Kapua account for education of Nepalese girls.


 Those light brown wools are pure alpaca from Lumotarha.

 Beautiful needle felted and stitched bracelet.

More to come from another student.

 Free felting with yarn.

You need a lot of stuff!

 Felting with water and soap.

Experiment with two felt layers and stitches.

 Some felt pearls.

 A purse for mobile phone.

 Free felting with yarn and felting wool. This will be put into a washing machine.

 Looks like a reindeer fur!

At the end one red heart: we all had lovely time together.

torstai 8. syyskuuta 2016

Lumotarha/Visiting alpaca farm

Kurolanlahdessa Maaningalla on pieni alpakkatila: Lumotarha. Lumotarha tarjoaa eläin-, luonto-, ja maaseutuavusteista toimintaa erilaisille kohderyhmille. Tila on kauniilla paikalla järven rannassa ja siellä ovat vastassa aasit ja alpakat, koirat ja kissat sekä silkkikanat.

I was visiting at alpaca farm last weekend. Lumotarha is such a nice place to make a visit and perhaps make some feltings with alpaca wool.

 Aasit ovat herttaisia ja niitä saa rapsutella ja paijata mielin määrin.

Alpakat ovat rauhallisia ja hieman pidättyviä. Niitä on helppo lähestyä. Vierellä emäntä Sari Vauhkonen.

 Alpakoista saa muhevaa villaa huovutukseen ja lankoihin.

                                        Vanhasta pihapiiristä löytyy kaikenlaista silmänruokaa :)

Nämä hauskat silkkikanat muistuttivat mielestäni alpakoita ja niiden höyhenet olivat todella silkkimäisen pörröisiä.


 Vanhaan riiheen on tehty kodikas tila erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

Pihapiiri.

Sain kokeiltavaksi käsin karstattua alpakanvillaa.

Huovutin ranteenlämmittäjät. Alpakan villa huopui tosi hyvin ja värillinen lampaanvilla tarttui siihen mainiosti.

Ompelin rannekkeen huovutusvaiheessa huopuvalla villalangalla ja leikkasin peukalolle reiän.Sitten huovutin työn loppuun. Ranneketta voisi koristella esimerkiksi kirjailemalla siihen vielä käsin kuvioita.


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Näyttely Tervon kirjastossa/Exhibition at Tervo library

Sain pyynnön rakentaa näyttelyn Tervon kirjastoon. Näyttelyn nimeksi tuli "Siivekkäitä ja nelijalkaisia" töiden sisällön mukaan. Vein Tervoon ihan uusia töitä, jo aiemmin näytteillä olleita ja myös joitakin vuosia sitten tekemiäni laatikoita. Blogiarkistosta löytyy useimpien töiden tekovaiheet.

Kaikki työt on tehty kierrätysmateriaaleista. Alla osa näytteillä olevista töistä.
This exhibition is at Tervo library in this June. All the works are made of recycling materials.

Työt mahtuivat kirjahyllyjen lomaan ja seinille.

Sermissä on pikkutauluja. Ylimmät on tehty kangaspakan pohjapahville, keskimmäiset maalattu kirjansivuille ja alimmat pikkukollaasit on liimattu pelikortin päälle.
Vasen huovutus on tehty tapettiliisterin avulla, oikeanpuoleinen Solvykalvoa apua käyttäen.

Uudet mummolaukut pääsivät näyttelyyn variksenpesän ja lapasötököiden viereen.

Variksen pesä.
Nämä työt on neulahuovutettu ja kirjailtu.

Lampunkupujen päälle sanomalehtisuikaleista liisteröimällä muotoillut kuvut on niiden kuivuttua maalattu ja koristeltu kankailla ja paperilla kollaasin keinoin.

 Tämä työ on tehty puulaatikkoon, jonka olen päällystänyt. Kehys on ikonista.

Toinen puulaatikkotyö.
Lapasötökät ovat syntyneet parittomista lapasista.
Tervetuloa Tervon kirjastoon!











perjantai 17. lokakuuta 2014

Koppi valmistuu!!/My little house of wool


Tämä opinnäytetyö sai alkunsa jo pari vuotta sitten erään syyspäivän välähdyksenä. Ajatuksena oli tehdä elämyksellinen iso ihmisen mentävä koirankoppi, jonka päällystäisin kierrätysvillavaatteista tehdyillä seinillä. Innoittajana olivat tietysti omat valjakkokoirat.

Vuosi sitten aloitin työstämisen konkreettisesti tekemällä pienoismallin. Kun näin, että tekniikka toimi, aloitin keräämään villavaatteita ystäviltä ja sukulaisilta. Kiitos kaikille lahjoittajille!!

Viime kesänä paloittelin, huovutin ja ompelin yhteen villapaitoja, pipoja ja sukkia. Sain aikaan kuusi villaseinää, jotka voi kiinnittää kopin runkoon tarranauhojen avulla. Niittasin tarranauhaa kopin runkoon, johon villa hyvin kiinnittyy. Kopin rungon ja pienoismallin kehikon teki opiskeluystäväni Saara Heikkinen.

Viimeisen parin viikon ajan olen maalaillut koppia ja tehnyt resoreista katon päälle "paanutuksen". Resorit on ommeltu kankaalle.

Viime keväänä äänitin Kilpisjärvellä koiravaljakon ääniä ja näistä äänistä tekee kummipoika Matti Strahlendorff äänimaiseman, jota voi kuunnella kopin sisällä!

Seuraava vaihe on viedä koppi kouluvierailuille, jolloin lapset/nuoret käyvät kopissa ja kuuntelevat ääniä. Lisäksi olen tehnyt esityksen siperianhuskyista. Lapsille suunnittelen myös satutuokion koppiin.

Inspirers of my thesis!

I had to collect a lot of woollen material for work.

Our cats liked to sleep on my quilts.

1/3 scale model.

                                             I made six big woollen walls.

Thanks to Saara Heikkinen, I have the wooden frames of my house. 


                                                          Fixing the woollen walls.

                                                The roof from old woollen stockings.

                                                        Niisku likes it also :)