Näytetään tekstit, joissa on tunniste kollaasit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kollaasit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Näyttely Tervon kirjastossa/Exhibition at Tervo library

Sain pyynnön rakentaa näyttelyn Tervon kirjastoon. Näyttelyn nimeksi tuli "Siivekkäitä ja nelijalkaisia" töiden sisällön mukaan. Vein Tervoon ihan uusia töitä, jo aiemmin näytteillä olleita ja myös joitakin vuosia sitten tekemiäni laatikoita. Blogiarkistosta löytyy useimpien töiden tekovaiheet.

Kaikki työt on tehty kierrätysmateriaaleista. Alla osa näytteillä olevista töistä.
This exhibition is at Tervo library in this June. All the works are made of recycling materials.

Työt mahtuivat kirjahyllyjen lomaan ja seinille.

Sermissä on pikkutauluja. Ylimmät on tehty kangaspakan pohjapahville, keskimmäiset maalattu kirjansivuille ja alimmat pikkukollaasit on liimattu pelikortin päälle.
Vasen huovutus on tehty tapettiliisterin avulla, oikeanpuoleinen Solvykalvoa apua käyttäen.

Uudet mummolaukut pääsivät näyttelyyn variksenpesän ja lapasötököiden viereen.

Variksen pesä.
Nämä työt on neulahuovutettu ja kirjailtu.

Lampunkupujen päälle sanomalehtisuikaleista liisteröimällä muotoillut kuvut on niiden kuivuttua maalattu ja koristeltu kankailla ja paperilla kollaasin keinoin.

 Tämä työ on tehty puulaatikkoon, jonka olen päällystänyt. Kehys on ikonista.

Toinen puulaatikkotyö.
Lapasötökät ovat syntyneet parittomista lapasista.
Tervetuloa Tervon kirjastoon!











sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Tulossa näyttelyjä!/Coming exhibitions

Tervetuloa kierrätystaidenäyttelyihin. Ravintolapäivänä 21.5. voit nauttia kakuista ja Kettukolon kierrätystaiteesta Tainan kammarissa Hirvilahdessa. Päivän tuotto kahvittelusta ja taidemyynnistä lahjoitetaan Kapuan Nepal-keräykseen. Voit tehdä mukavia löytöjä, sillä myynnissä on erilaisia kortteja,korviksia,kasseja ja tauluja. Lisänä arpajaiset!


Toinen taidenäyttely on kesäkuun ajan Tervon kirjastolla. Nähtävillä ihan uusia töitä sekä aiemmin näytteillä olleita. Tervetuloa sinnekin!

Tässä pikkutaulussa on käytetty tilkkuja, servettiä ja pitsiä. Perhonen on kiiltokuva, joka on liimattu kankaalle. Pistot on kirjailtu koneella ja käsin. Koko komeus on liimattu kapa-levyn palalle. Sain ystävältäni tähteeksi jääneitä kapa-levyn palasia 10-15 vuotta sitten. Kannatti säästää :D
Taulun myötä hyvää ja aurinkoista äitienpäivää kaikille!

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Merenneito/a mermaid

Löysin helmikuussa mietelausepäiväkirjaani hyvän ajatuksen ja piirsin silloin merenneidon. Nyt kuva tuli mieleeni, kun mietin mitä tekisin saamalleni vanhalle koulutaululle. Taulu oli kaunis sellaisenaankin, mutta....on niin kiva maalata ja liimata :)
Korjasin taulun yläkulman kartongilla ja kankaalla. Maalasin pohjan valkoisella seinämaalilla ja muut kohdat Folkart-väreillä ja puuväreillä sekä tussilla. Merenneidossa on pitsiä ja kukissa kangasta. Lintu on von Wrightin kalenterista.



 The work is ready and Piki has checked it, too :)




maanantai 28. maaliskuuta 2016

Mietelauseita ja tauluja/Quotes and paintings

Olen pitänyt tänä vuonna mietelausepäiväkirjaa. Etsin joka päivälle mielialaan sopivan mietelauseen,kirjoitan sen kirjaan ja kuvitan tekstin. Homma on minulle vähän kuin aikuisten värityskirjan värittämistä ja yhtä mukavaa. Mietelauseita etsiessä tulee samalla rauhoituttua ja pohdittua asioita oman pään sisällä.
Valitsemani mietelauseet ovat tähän mennessä liittyneet Kapua-vuoteeni, luontoon ja haasteisiin. Kuvitukset toimivat luonnoksina, joista voi myöhemmin tulla vaikka taulun aiheita.
Uusimmat taulut ovatkin syntyneet mietelauseiden pohjalta. Töissä olen käyttänyt mixed media-tekniikkaa, jossa yhdistelen maalaamista, piirtämistä tussilla ja puuväreillä sekä kangaspalojen liimaamista alustaan. Alustaksi sain muutaman koulutaulun ystävältä. Kun vuodessa on 365 päivää,tulee luonnoksia olemaan yhtä monta😊
From my quote diary. I write a quote per day and then illustrate it. It is very relaxing😊

Mixed media painting inspired by the quote above.



This mixed media work finished today.











lauantai 6. helmikuuta 2016

Atc-kortit/Atc-cards and an art box

Harrastin joskus vimmatusti Atc-korttien tekemistä. Kortit ovat pieniä taidekortteja, joiden koko on 64x89 mm. Niitä voi tehdä esimerkiksi sopivan kokoisen pelikortin päälle tai leikata pakkausten kartongista oikean kokoiset palat.

Kortteja ei myydä, vaan niitä vaihdellaan muiden Atc-korttien tekijöiden kanssa. Jotkut blogit ovat erikoistuneet Atc-kortteihin ja julkaisevat teemoja, joiden mukaan tehdään tietyllä ajalla kortit. Sitten ne julkiastaan toisten nähtäviksi omissa blogeissa. Kortteja kommentoidaan ja sovitaan vaihtareista.
Lisää tietoa korteista löytyy täältä ja täältä.

Korttien tekotapa on hyvin vapaa ja ne voi toteuttaa monella tavalla. Yleensä niissä käytetään kotoa löytyneitä papereita, kiiltokuvia, tarroja, tekstejä ja kaikenlaista pikku materiaalia. Itse tykkäsin tehdä korttiin jonkun tekstin, jonka sisältöön kuva muotoutui.
Valmiita kortteja voi käyttää vaikka taulumateriaalina tai tehdä niistä onnittelukortteja.

Here you can find some information from Atc-cards in English https://en.wikipedia.org/wiki/Artist_trading_cards

 You need different papers, texts, stickers and stamps to make your atc-cards.
  

  I made these cards a couple of years ago.

This art box is made of a simple paper box by painting and glueing.

 I overlaid box with tissue paper. 

 I cut some tissue pieces and glued them onto the box.


 I needle felted a piece of an old mitten...

...and stitched the felting.

At the end I bound an old Atc-card onto the felting.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Auringonlasku ja linnut/Bird collage with sunset colors

Linnut-näyttely jatkuu Suonenjoella tammikuussa ja haluan tehdä sinne muutaman uuden koulutaulukollaasin. Tässä opetustaulussa oli kovin halju tausta alunperin. Maalasin yhden linnun piiloon ja taustaksi tuli voimakkaat värit, jotka tulivat varmaan tämän syksyn hienoista auringonlaskuista. Lisäilin kangas- ja paperipaloja maalatun taustan päälle ja piirtelin puuvärillä pilkkuja. Ihan flow-tilassa syntyi tämä taulu.

 Here is an old school teaching board which I painted over.

I worked on the kitchen table :)

 I glued some paper and textile pieces onto painting.

Ready!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kierrätysaiheinen Linnut-näyttely/An exhibition made of recycling materials.

Pitkäaikainen haaveeni näyttelyn tekemisestä toteutui, kun järjestimme yhteisnäyttelyn Asta Salmisen ja Inni Nenosen kanssa Siilinjärven kirjaston Artsi-näyttelytilaan. Projekti alkoi pari vuotta sitten, kun tutustuin Astaan yhteisen ystävämme kautta. Astalla oli mielessä linnut-aiheinen näyttely ja hän pyysi minua mukaan. Inni tuli kolmanneksi joukkoomme ja päätimme, että materiaaleina käytämme kierrätysmateriaaleja.

Asta toi näyttelyyn muun muassa kauniita maalauksia ja hienoja huovutuksia. Astan töistä ja materiaaleista voit lukea tarkemmin hänen blogistaan täältä. 
Innin työt ovat kierrätyspohjille akryyliväreillä maalattuja tauluja.Onnistuimme mielestäni saamaan aikaan hyvän kokonaisuuden töistämme.

Omat työni olen tehnyt käyttäen materiaaleina esimerkiksi sanomalehtipaperia, kangasta, pelikortteja, vanhoja koulun opetustauluja ja kenkiä. Erääseen työhön löysin poikamme aikoinaan virkkaamat myssyt lintujen pesiksi. Työt valmistuivat pikkuhiljaa ja tekeminen oli tosi hauskaa ja vei mennessään. Toivonkin, että katsojat saavat töistä ahaa-elämyksiä ja hyvää mieltä. Näyttely on avoinna 29.10. asti kirjaston aukioloaikoina.

 Muutama kuva näyttelyn rakentamisesta ja avajaisista:
 
Building an exhibition to Siilinjärvi library.

Inni Nenonen is working and Asta is looking her felted feathers.

                                   
My collage shoes.
                    
                         
Behind are my collages made over old school teaching boards, above you can see paper collages.

Asta`s beautiful paintings.

Asta`s felted feathers.
Me and origami birds.

There is a crow living in the woollen cabin I have made. Asta has made felted stones.

With friends.

We had an origami workshop at the vernissage.

Asta`s work on the left side, the others are mine.

Inni`s acrylic paintings.

Bird nests which our son has crocheted at the age of 12. (They were beanies then :))

My paper collages which are made with a help of an old lamp shade.