Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hartsikoru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hartsikoru. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Epoksihartsia,munankuoria ja graffiteja

Tein kulttuurimatkan Etelä-Suomen vihreyteen. Minulla oli pieni hartsikorujen alkeiskurssi Turussa, jossa innokkaat kurssilaiset kokeilivat epoksihartsikorujen tekemistä mm. Carcassone-pelinappuloiden päälle.

Yläkuvassa materiaaleja. Munankuorimosaiikkia voi tehdä ilman hartsiakin, mutta turkulaiset halusivat kokeilla kiiltävän pinnan laittamista myös munankuoritöihin.

Käytetyt postimerkit ovat hyvää materiaalia pieniin koruihin.

Kuvat liimataan usealla liimalakkakerroksella korupohjaan,jotta hartsi ei mene paperin läpi. Hyvä lakka on esim. RoyalCoatin decoupage finish- lakka.

Munankuorityö värjäysvaiheessa.Aluksi pohja on maalattu askarteluvärillä ja värin kuivuttua siihen on rikottu ja liimattu munankuorta. Kuoret voi maalata tai värittää liiman kuivuttua. Lopuksi työ lakataan tai levitetään päälle hartsia.

Nämä korut syntyvät tulostetusta valokuvasta ja lehdestä leikatuista kuvista. Tässä on menossa hartsin levitys.

Korupohjiin tehtiin reikä nauhaa varten ennen hartsin levitystä. Kaikki työt onnistuivat hienosti!


Turussa oli meneillään knitntagturku-tapahtuma,missä joen varren puihin oli ripustettu neulottuja tai kankaisia graffiteja. Työt olivat tosi kivoja ja innostavia.







tiistai 7. maaliskuuta 2017

Tekemällä oppimista/Learning by doing

Tilasin kesällä itselleni hartsikorutarvikkeet aikomuksena kokeilla uutta tekniikkaa. Koska tekniikka tuntui haasteelliselta ilmoittauduin kansalaisopiston kurssille opetellakseni asian kunnolla.
Kuinka ollakaan missasin kurssin, koska luulin sen olevan eri viikonloppuna ja minulla oli ollut väärä aika koko ajan kalenterissa....täytyi siis alkaa kokeilla hommaa itsenäisesti.

Koruhartsitekniikka tarkoittaa sitä,että sekoitetaan hartsiin kovetinta ja kaadetaan seos korumuotin päälle. Tällöin saadaan aikaan kiiltävä ja kova pinta.

Koska tykkään kovasti tehdä kollaaseja, leikkasin kauniita papereita ja kuvia sekä tekstejä, jotka liimasin mm. pelinappuloiden päälle. Hartsi teki hienon pinnan kollaaseihin. Liimasin lopuksi vielä pidikkeet koruihin, joihin laitoin nyörin.

Mutta kaikki tämä ei tapahtunut kuin Strömsöössä, sillä Nunn designin hartsi ei kuivanut sitten millään....ja sitten huomasin että hartsi olisi pitänyt käyttää tammikuuhun mennessä! Kauniit kollaasit menivät hukkaan, ainoastaan yksi niistä kovettui lopulta kunnolla.

Miehellä oli kaapissa omiin rakenteluihinsa hankkimaa epoksihartsia ja päätin kokeilla sitä uusiin kollaaseihin. Ja kas, se toimi loistavasti ja on lisäksi paljon halvempaa kuin "varsinainen" koruhartsi!

I studied how to make resin jewellery.After mistakes and many tryings I managed to have some nice works. 

Oikealla Nunn design koruhartsi,tilasin netistä. Vasemmalla liimalakka, mitä käytin paperin liimaukseen. Ennen hartsin laittamista paperin päälle täytyy paperista saada tiivis,muuten hartsi tummentaa sen.

Ekat kollaasit odottavat hartsia. Valitettavasti hartsi ei koskaan kuivunut kunnolla.

Tässä ainoa onnistunut työ ensimmäisistä kokeiluista.

Liimalakalla käsitellyt kollaasit valmiina käsittelyyn.

Autotarvikeliikkeestä hankittua epoksihartsia.

Kovetin sekoitetaan huolellisesti tietyssä suhteessa hartsiin. Sekoituksen jälkeen on 20-30 min aikaa käyttää seos, ennen kuin se jähmettyy liikaa.

Hartsista tulee ihana kiilto! Levityksessä on haasteita, jotta saa pinnan joka kohtaan tasaisesti. Leivinpaperi on hyvä alusta korujen alle ja vauvan puhdistusliinoilla saa putsattua tahrat. Tämä oli opetettu kurssilla, minne en sattuneesta syystä mennyt.
kuivaminen kesti 8h, jonka ajaksi korut on hyvä peittää jollakin kuvulla, niin pöly ei laskeudu hartsin päälle.

Hartsityössä on käytettävä koko ajan hanskoja. Hanskojen vieressä tujua liimaa, millä liimasin pidikkeet koruihin.


                  Valmiita kierrätyskoruja.Aa että 😊