Jotakin jännää oli joulukuisessa päivässä pari päivää ennen aattoa, kun päähäni iskostui halu hakea Kapuan Malawi-ryhmään tälle vuodelle. Nukuin yön yli ja sitten tein hakemuksen ja nyt olen kapuamassa rahaa Malawin tyttöjen aseman, koulutuksen ja terveydenhuollon hyväksi.
Mitä tämä siis tarkoittaa? Olen 16 muun innokkaan kapuajan kanssa kertomassa Kapuan toiminnasta ja keräämässä varoja Malawiin. Jokaisen tavoitteena on kerätä 6004e tämän vuoden aikana, mikä määrä on kaksi kertaa Malawin korkeimman huipun Mulanjen korkeus metreissä.
Hankkeen yhteistyöjärjestöjä ovat Taksvärkki ry., Kynnys ry. ja Väestöliitto.
Teemme omakustanteisen reissun Malawiin syksyllä, missä tutustumme avustuskohteisiin ja maahan melomalla Malawi-järvellä, pyöräilemällä maaseudulla ja patikoimalla Mulanjen huipulle (3000m).
Kerätyillä varoilla on tarkoitus poistaa esteitä tyttöjen koulunkäynnin tieltä ja saada nuoret ja naiset yhteisöjensä aktiivisiksi kehittäjiksi. Teiniraskaudet, lapsiavioliitot, huono kouluilmapiiri ja kotityöt ovat yleisin syy koulunkäynnin keskeytymiseen.
Yllä oleva video havainnollistaa hyvin tyttöjen auttamisen tärkeyden.
Ryhmämme koostuu tavallisista suomalaisista, jotka keräävät kukin omilla tahoillaan varoja. Olin mukana Kapuan Nepal-hankkeessa kaksi vuotta sitten, joten asia on minulle tuttu ennestään. Nepalissa käydessä näin omin silmin, miten eriarvoisessa asemassa ihmiset ovat pallollamme. Siksi halusin lähteä taas mukaan ja toivon, että saavuttaisin oman rahankeruutavoitteeni tänä vuonna.
Mitä sinä voit tehdä? Haastan sinut mukaan lahjoittamaan! Jo vitosella saa yhdelle tytölle koulupuvun Malawissa ja itselle hyvän mielen :)
Olen suunnitellut tälle vuodelle oman Malawi-keräyksen pinssin. Myyn sitä Etsyn Kettukolo-puodissa ja koko summa merkistä menee Malawin keräykseen.
Jokaisella kerääjällä on oma keräystili Kapuan sivuilla. Voit tutustua kerääjiin täällä ja oma keräystilini on tässä. Hankkeesta on tietoa tällä sivulla. Viime viikonloppuna oli ensimmäinen kokoontumiskerta ryhmän kanssa. Olen huippuiloinen, että kuulun näiden mukavien ihmisten joukkoon!
Kerään varoja myymällä omia tekemiäni Kettukolon tuotteita ja järjestän tapahtumia. Niistä voit lukea myös Facebookin Kettukolon sivuilta. Sinne pääset blogin sivussa olevasta Kettukolo-napista.
Ja vielä, ai miksi lähdin taas tähän urakkaan? Mielestäni elämän tarkoitus on auttaa muita ja tulla itse autetuksi. Meillä täällä länsimaissa alkaa olla yllin kyllin kaikkea ja siitä riittää muillekin. Sitä paitsi hyvän tekeminen lisää omaa hyvää oloa, sehän on jo tutkittukin.
Vuoden odotetuin reissu on nyt ohi ja siinä riittää sulattelemista vähäksi aikaa. Vietimme Kapua2016 Nepal-tiimin kanssa kolme viikkoa Nepalissa. Tutustuimme matkan alussa Kapuan hyväntekeväisyyskohteisiin ja sen jälkeen teimme kahden viikon vaelluksen Sagarmathan kansallispuistossa.
Vaellus noilla tarunomaisilla poluilla oli ikimuistoinen ja vei äärikokemuksesta toiseen. Olin varautunut vaellukseen patikoimalla ja pyöräilemällä sekä joogaamalla. Korkealla vaeltaminen toi kuitenkin omat haasteensa. Mutta jos kaikki olisi ollut ihan helppoa, ei kokemusta varmaan osaisi arvostaa ollenkaan samalla tavoin kuin nyt!
Vaelluksen järjesti Mandala matkatoimisto ja mukanamme olivat mainiot suomalaiset oppaat Tommi ja Otto sekä nepalilaiset, ystävällistäkin ystävällisemmät Ngima ja Himal.
Tässä ollaan lähdössä Kathmandun hotellilta lentokentälle ja kohti Luklaa. Kuva Reko Ukko.
Lento Luklaan tapahtuu pienillä potkurikoneilla, joihin mahtuu 10-20 henkilöä. Luklan lentokenttää on sanottu maailman vaarallisimmaksi ja se toi tiettyä kutkutusta lentoaamuun :) Kiitorata Luklassa on vain 527 m pitkä ja kone laskeutuu ylämäkeen. Vastaavasti kentältä lähdetään alamäkeen ja pienet koneet näyttävät katoavan jonnekin alaspäin lähtökiihdytyksessä.
Koneita saapuu kentälle kuin liukuhihnalla aamupäivän ajan. Pienissä koneissa ei ole tutkaa, joten näkyvyyden kentälle täytyy olla hyvä ja monesti pilvet estävät lennot kokonaan. Meillä oli tuuria ja hyvä lentosää mennen tullen.
Luklassa tapasimme nepalilaiset kantajamme, jotka ottivat Mandala-kassimme ja pakkasivat ne vetojuhtien selkään. Matka kohti uusia seikkailuja ja Kala Patharia alkoi.
Vaelluksen aikana majoituimme paikallisiin lodgeihin, missä saimme yöpyä kahden hengen huoneissa. Lodgeissa on isot "olohuoneet", missä ruokailimme ja vietimme iltaa. Olohuoneen keskellä oli kamina, jota lämmitettiin mm. kuivatulla jakinkakalla. Nukkumahuoneet olivat kylmiä ja 5000m päästyämme todella kylmiä. Vesi jäätyi silloin juomapulloissa ja pakkasta oli n. 10 astetta.
Phakdingin lodgen olohuone. (2610m)
Näkymä lodgen nukkumahuoneesta.
Kaikissa lodgeissa oli suunnilleen sama ruokalista, hinnat vaan nousivat, mitä ylemmäs vaellettiin. Kaikki tavarat kuljetettiin joko ihmis -tai eläinvoimin ylemmäs ja ylemmäs. Tästä syystä vältimme lihansyömistä ja valitsimme päivän proteiiniksi kanamunia tai linssejä. Teen juominen sai Nepalissa ihan uudet ulottuvuudet, sillä korkealla ollessa on hyvä juoda vähintään 4l nesteitä vuoristotaudin ehkäisemiseksi. Lodgelle saavuttua tilasimme yleensä litran teetä heti alkajaisiksi :)
Ruoka oli yleensä hyvää ja sitä oli riittävästi. Omat suosikkini olivat Dhal Bhat ja Sherpa stew-keitto.
Matkalla näimme lukuisia ruokousmyllyjä ja -lippuja, kauniita valkoisia stupia sekä munkkiluostareita. Everestin alueen ihmiset ovat etupäässä buddhalaisia ja uskonto näkyi kaikkialla. Eräs vaelluksen kohokohdista oli käydä Lama Geshen luona Pangbochen luostarissa (3970m). Everestille menevät retkikunnat käyvät tämän yli 80-vuotiaan Laman luona saamassa siunauksen reissulleen. Mekin saimme keltaisen nauhan kaulaamme ja lausuimme om ma ni padme hum-mantraa Laman kanssa.Pysähdyttävä kokemus!
Maisemat olivat joka päivä uudet ja ihmeelliset.
Tengbochen iltamaisema (3860m).
Tengbochen luostari (3860m)
Lama Geshe. Kuva Reko Ukko.
Everestillä kuolleiden kiipeilijöiden muistopaikka lähellä Dughlaa.
Yksi monista stupista. Stupat kierretään vasemmalta puolelta.
Koska matka kulki halki sherpakylien, saimme nähdä pilkahduksen heidän elämästään. Ovet olivat yleensä auki taloihin. Asumukset olivat todella vaatimattomia; muutamia astioita hyllyssä ja petivaatteet kasattuna penkeille. Turismi tuo elinkeinoa näille vuoriston asukkaille ja lodgeja oli valittavana tosi paljon. Pienet puodit möivät sekalaista tavaraa, muunmuassa suklaata,keksejä, apteekkituotteita, matkamuistoja, cokista ja aina tarpeellista vessapaperia. Jotkut vuokrasivat hevosia.
Matkamuistoksi jakin kello?
Mitä ylemmäs mentiin, sitä hurjemmaksi vuoret tulivat. Kasvillisuus väheni ja lopulta kuljimme jäätikön vierellä. Polut olivat hurjan pölyisiä; maa on hienojakoista ja paikoitellen kuin parasta rantahiekkaa. Jakit levittävät kakkakasoja joka puolelle ja kuivuessaan ne alkavat pölistä. Vaeltaessa on pidettävä liinaa kasvoilla ja silti saimme lähes kaikki ikävän yskän vaivaksemme. Korkealla ilma oli hyvin kuivaa ja auringon hävittyä vuorten taakse myös tosi kylmää ja raakaa.
Ilman paikallisia oppaita ja kantajia sekä eläinvoimaa vaelluksesta näillä seuduilla ei tulisi mitään. Täytyy vain ihmetellä pienikokoisten miesten tahdonlujuutta, kun he kuljettavat turisteille tarkoitetut juomat ja herkut tai vaikka vessanpöntöt selässään aina ylemmäs jyrkkiä polkuja pitkin. Kantajat viihdyttivät itseään musiikilla ja he saattoivat myös näprätä samalla kännykkää, kun menivät eteenpäin :)
Korkeus toi monelle vuoristotaudin oireita, enkä itsekään välttynyt niiltä. Jo ennen 3000m koin lievää päänsärkyä, mutta vasta Dingbochessa (4400m) tulin varsinaisesti kipeäksi. Paikkaan saavuttua tunsin lievää huimausta ja keinuntaa ja sitten alkoi kova päänsärky. Buranatkaan eivät hirveästi auttaneet ja niitä piti ottaa kaksinkertainen määrä. Olotila meni pikkuhiljaa ohitse, mutta otin noissa korkeuksissa lääkkeeksi Diamoxia, mikä kiihdyttää munuaisten toimintaa ja hengitystä.
Korkealla ilmanpaine laskee ja happea saadakseen täytyy hengittää tiheämmin. Teimme matkaa hitaasti, mutta silti kärsimme näistä oireista, mitkä ovat tuolla normaaleja. Muutama onnekas selvisi ilman vaivoja. Toinen tukala päivä itselläni oli noustuamme Dughlaan (4600m). Jälleen hillitön päänsärky ja uneliaisuus; nukahdin istualleen. Onneksi sopeuduin tämän jälkeen ja seuraavat korkeudet eivät tuottaneet tuskaa.
Dughla.(4600m)
Iltakävely yli 5000 metriin. Taustalla Khumbun jäävirta. Kuva Reko Ukko.
Ylemmäs ja ylemmäs.
Lopulta pääsimme ylimpään majapaikkaamme Goraksheppiin. (5140m) Paikassa oli viihtyisä lodge, jonka olohuoneen seinät oli täynnä erilaisten retkikuntien muistoja; lippuja ja t-paitoja sekä valokuvia. Lodgen ikkunasta on huima näkymä valtaville vuorille. Yöllä oli pakkasta 10 astetta ja musta koira nukkui vessan oven edessä :) Aamulla vesipullon vesi oli jäässä, samoin vessanpytyn huuhteluvesi.
Huiputimme Kala Patharin 19.11. hienossa iltapäivän säässä ja paluumatkalla ihailimme auringon kultaamaa Everestin huippua. Nousu sujui hyvin, mutta täytyy myöntää että oli laskettava askeleita ja tsempattava itseä kapuamaan aina ylöspäin. Pienin askelin ja tiheästi hengittämällä :) Mahtavaakin mahtavampi kokemus hienossa seurassa!
Gorakshepin kodikas lodge.
Maisema Kala Patharilta Khumbulle.
Onnellinen huiputtaja Everestin kanssa samassa kuvassa.
(Kuva Kapua.fi)
