perjantai 28. marraskuuta 2014

Mekosta taas uusi/Remaking an old dress

Minulla on vanha neulemekko, jonka olen ostanut noin 6 vuotta sitten. Olen värjännyt mekon jo aiemmin ja ommellut mekon helmaan virkattuja kukkia. Viime aikoina mekko on lojunut ompelupöydän lähettyvillä uutta inspiraatiota odottamassa. Pikkujoulujen lähestyessä huomasin mekkoni ja päätin taas uudistaa sitä. Ehkä siitä ei tullut niin jouluinen mekko, mutta mieluisa.
Otin virkatut kukat pois helmasta ja keskityin pääntien uudistamiseen. Sain vanhan t-paidan pitsikuviosta kukan mekkoon ja Metsovaaran vintage -kankaasta lehdet pääntielle. Ompelin palaset siksakilla mekkoon ja lisäsin vielä etupistoja koristeeksi. Mukavaa puuhaa pitkästä aikaa!

 I remade my old dress by cutting and appliqueing pieces of fabric onto the dress.





keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Korttisuunnittelua koneella/Making cards with a computer

Lintuteema on pyörinyt viime aikoina tiiviisti mielessä. Käsillä tekemisen lisäksi minusta on mukavaa askarrella tietokoneen Photoshop - ja Illustrator - ohjelmilla. Olen tehnyt erilaisia lintuteemaisia kortteja, joissa kuvamateriaalina käytin  muun muassa vanhaa karttaa, tyttären piirustusta, lasten vesivärimaalauksia ja omia luonnoksia. Kierrätystä siis sekin. Ajatuksena on digipainattaa näistä kortteja kokeilumielessä. Joulukortteja jo lähetinkin painettavaksi, niistä sitten kun näen miten onnistuivat!


An old painting of my children as a background. The big bird is from the picture below.

My daughter has made this  when she was 5 years old.

 I made the circle from an old map.

 Birds are from my sketches.

 Hello and


Haloo!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Shadow box

Olen tehnyt paljon kortteja kollaasitekniikalla ja nyt kiinnostuin laatikoista, joiden sisälle on tehty samalla tekniikalla jonkin aiheen mukainen kollaasi tai kerätty esineistä asetelma. Pinterestistä löytyy shadow box - hakusanalla kymmenittäin erilaisia laatikoita.
Perinteisesti shadow boxeja on käytetty  armeijan mitalien ja tunnustuksien esittelyyn, ainakin Wikipedian mukaan. Muun muassa  Joseph Cornell on tunnettu taidelaatikoistaan. 
Minun ensimmäinen laatikkoni on tehty lintuteemaan ensi syksyn lintuaiheista näyttelyä silmällä pitäen. Sain innoitusta uusimmasta  Flow-lehdestä. Lehti on erittäin visuaalinen paketti täynnä herkullisia kuvia ja kiinnostavia artikkeleita. Kannattaa kurkistaa lehden nettisivuille.


An article of shadow boxes  in the Flow magazine.

                                      At first I started to think what to use in my box.

 I painted over an article of penguins and put it into my box.

My first shadow box has a position on climate change. I used different stuff which I found from my hobby boxes.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Syksyn kuvia/Autumn photos


Tänä syksynä on ollut hienoja auringonnousuja ja kuulaita päiviä. Olenkin kulkenut ahkerasti kamera kaulassa kuvaamassa luontoa ja tietysti koiria! Kuvaaminen on minulle lähes jokapäiväistä. Kauniita asioita on joka puolella ympärillä, kun vain avaa silmät.


 Autumn morning.

 I love the colors of autumn!

 Ice!

Morning sunrise.

 Niisku, our youngest husky.

Niisku and Milla.

 Milla and rowan berries.