Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekologisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekologisuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Paperista koriste ja taulut/Paper craft

Olen aina tykännyt paperista. Paperille on mukava piirtää ja maalata, sitä voi leikellä ja ommella. Paperia voi taitella ja liisteröidä ja siitä voi tehdä ihan mitä vaan. Arvaat varmaan, että minulla on paljon paperia kotona eri muodoissa, koska säilytän kaikki kauniit paperit (niitähän voi aina käyttää johonkin :))
Kerään paperia myös opaskirjojen muodossa, niitä on hauska katsella ja seleilla, vaikka internetistä tietysti löytyykin kaikki ja vielä enemmänkin. Yksi kirjoistani on Jason Thompsonin Kirjan uusi elämä, jossa on kauniita ja inspiroivia ohjeita kirjan sivujen ja kansien uusiokäyttöön.
Tein kirjan ohjeesta koristepalloja. Lisäksi tein pikkutauluja ja käytin materiaaleina kirjan sivuja ja pahvia.



I made my own paper decoration. 



 Here are what you need when making some paper pictures by painting and drawing. I used acrylic   paints and coloured pencils. You need also book sides and cardboard.







torstai 28. toukokuuta 2015

Maakuntamatkailua/ Visiting Varpaisjärvi

Päätimme muutaman kierrätyksestä kiinnostuneen ystäväni kanssa tutustua Varpaisjärvellä sijaitsevan Tekstiilikierrättäjät Ry:n toimipisteeseen. Yhdistys pyrkii toiminnallaan vähentämään sekajätteeksi päätyvän tekstiilin määrää varsinkin Lapinlahti-Varpaisjärvi alueella. Tekstiilikierrättäjät toimii vapaaehtoistyövoimalla ja järjestää  muun muassa kursseja. Yhdistyksen Sarkapajalla on myytävänä kankaita ja ompelutarvikkeita sekä vintage-vaatteita. Ostin sieltä itselleni hienon 60-70-luvulta peräisin olevan jakun.

Varpaisjärven keskustasta, pienestä kellariateljeesta, löytyi ihanien vintage-henkisten ja ekologisten mekkojen Mirka-pukine. Mekot valmistuvat tarkoin valituista retrokankaista. Asiakas voi valita mieluisan kankaan ja teettää kankaasta itselleen sievän mekon. Kankaita ja tuotteita voi tarkastella Mirka-pukineen verkkosivuilla.

Varpaisjärveltä ajelimme vielä Jenni Linnoven keramiikkapajalle Pöljälle. Paja on viehättävässä vanhassa pihapiirissä. Myymälästä löytyi keramiikka-astioita sekä savolaisten käsityöyrittäjien tuotteita, myös Mirka-pukineen.

Mirka-tuote, Tekstiilikierrättäjät ja Keramiikkastudio Jenni Linnove löytyvät myös Facebookista.

My new vintage coat from Tekstiilikierrättäjät.

There were a lot of retro fabrics at Mirka-pukine.

  Lovely dresses  of Mirka-pukine from vintage textiles.

 A little girl´s dress.

 Jenni Linnove ceramics at Pöljä.

Beautiful old courtyard of Jenni Linnove.




perjantai 24. huhtikuuta 2015

Hello from the mountains

Kolme viikkoa on sujunut sukkelaan ja yksi viikko on vielä jäljellä harjoittelua. Olen tehnyt polkupyöränkumituotteita, suunnitellut pääpantoihin printtikuvioita ja auttanut ison lähetyksen tekemisessä Bächli-Sportille. Pääpannat ja O(h)-Schal -huivit käyvät todella hyvin kaupaksi. Niitä on saatavilla monissa eri kuoseissa ja väreissä, voit halutessasi tutustua valikoimiin täällä ja täällä.

Töiden lisäksi olen kävellyt vuoria ylös ja alas. On mukavaa kulkea, kun lähes kaikki ihmiset tervehtivät. Jos eivät tervehdi, ovat luultavasti turisteja :) Löysin myös uuden tuttavuuden, jolla on yhteys Kuopioon ja naapurikylille!

Sää on ollut aurinkoinen suurimmaksi aikaa ja lumet ovat alkaneet sulaa vuorilta nopeasti. Lampaat pääsivät jo ulos ja kellojen kalke kuuluu huoneeseeni asti. Ensi viikolle on luvattu huomattavasti viileämpää ja sateisempaa, katsotaan tuleeko lunta!

I have had a very nice practising time here in Pb Engelberg. There is only one week left and I have enjoyed my time here.

Working outside with Silvia.

I designed a new print for beanies and headbands.

A laptop bag made of velo tubes.

So many headbands, beanies and O(h)-Schals!


I have made different  bags.





Spring!

Sunset in the mountains.

Spring flowers.

Sheep got out.

Hiking with a new friend.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Villatilkkutunika/ A tunique made of wool quilts

Villakopin tekemisestä jäi tähteeksi jonkun verran villapaloja, niinpä päätin tehdä tunikan.

Käytin etuosaan yhden villapaidan etukappaleen ja takaosaan vanhan lasten villaneuleen. Lisäksi molempiin puoliin tuli pienempiä paloja. Palat ompelin koneella yhteen puskusaumaan ja silitin sisäpuolelle vahvikkeeksi ja tunikaa jämäköittämään tukikangasta. Kaikki villatilkut on aiemmin vanutettu pesukoneessa. Valmista tuli vauhdilla ja tykkään kovasti! Toivottavasti saumat kestävät käytössä.

I stitched pieces together with sewing machine.

I used hot iron to fuce the buckram to the seams. That gives fabric item structure.

 Back side.

 Front side.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kesäkuu/June

Kesäkuu on vilahtanut nopeasti ja kohta on jo juhannus! Olen palannut vähäksi aikaa töihin, isäntä on rakentanut pihaan kasvihuoneen, koiratarhaan syntyi lauantaina koiranpentuja ja tarhassa on uusi 10vk vanha alaskanhusky. Aika kuluu siis nopeasti ilman käsitöitäkin...

Kaikesta huolimatta olen innostunut ompelemaan pikkukukkaroita ja pussukoita työharjoittelun innoittamana. Materiaalina olen käyttänyt kierrätyskankaita, tietenkin. Osassa kukkaroissa on vain yksi tasku pankkikorteille, toisiin olen ommellut myös vetoketjutaskun. Näitä olisi kiva tehdä enemmänkin, olisikohan niille ostajia??

Tein myös ystävälle tilaustyönä taulun muokkaamalla valokuvista.

                                        A digital painting made in Photoshop.


 
Purses from recycled fabrics.

                                          Little purse and a bigger one.
                                          I used an old Marimekko-bag as a material.

                                      Farkkupussukoita säilytykseen. Pouches from old jeans.

                                         Our husky mother and one of her 5 days old babies.

                                Iloista juhannusta kaikille! Happy midsummer fest for everyone!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Vihreät aatteet

Ajattelin esitellä muutamia linkkejä aiheisiin, joissa kosketellaan kierrätystä ja otetaan kantaa nykypäivän kulutusyhteiskuntaan. Itseäni järkyttää tieto Suomen kaatopaikoille joutuvista 90 miljoonasta kilosta tekstiilijätettä. Kaikkien kankaiden valmistamiseen on käytetty valtavat määrät mm. vettä, lannoitteita, kemikaaleja, aikaa, työvoimaa ja energiaa.
Vihreät vaatteet- sivustossa on erinomaisesti tietoa vihreästä tyylistä ja visuaalisesta kuluttamisesta ja vastuullisista vaatteista. http://www.vihreatvaatteet.com/

Jos haluat tutustua ekologisiin tekstiileihin tai tuotteisiin, niin kurkista Linotten kauppaan http://www.linotte.fi/ ,Weekoksen verkkokauppaan https://www.weecos.com/fi/shop-front tai Moonkin puotiin http://moonk.fi/ Ulkoiluvaatteiden valmistaja Patagonia korostaa tuotteissaan ympäristöystävällisyyttä http://www.patagonia.com/eu/enFI/environmentalism

Suomessa on poistotekstiiliyhdistys, joka pyrkii edistämään poistotekstiilien materiaalinkiertoa. http://www.poistotekstiilit.fi/DowebEasyCMS/?Page=Tervetuloa Jos olet facebookissa, voit käydä katsomassa siellä heidän sivuaan : Suomen poistotekstiilit ry fb-sivu https://www.facebook.com/groups/127754360681737/

Facebookissa on myös tavara päivässä pois-ryhmä https://www.facebook.com/TavaraPaivassaPois/info
Asiasta myös http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388813046486

Jos olet vähääkään kiinnostunut ympäristöstäsi, käy kurkkaamassa linkkejä. Minä taidan itse liittyä tuohon tavara päivässä pois- kampanjaan. Vaatekaapin jo raivasin Hyvän mielen vaatekaappi-kirjan ohjeiden avulla. Kirja on täynnä asiaa, mutta kirjoitettu hauskasti mukaansatempaavalla tavalla. Suosittelen! http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9523000071


Kissamme Takku ottaa nokoset villapaitapalojen päällä.