sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Lapin lumoa/Holiday in Lapland

Vietimme kesälomapäiviä Muonion seudulla pienen 11-viikkoisen Malla-pennun kanssa. Sää oli helteinen ja tunturit kauniita.

Horsmat kukkivat värikylläisempinä kuin Etelä-Suomessa. 
Pallastunturit leiripaikaltamme kuvattuina.
 Teimme vaelluksen Taivaskeron huipulle Pallas-hotellilta. Edestakainen matka on pituudeltaan 9km ja meillä aikaa kului nelisen tuntia Mallan vauhtia.

 Malla on siperianhuskynpentu, joka jaksoi reippaasti ensimmäisen tunturivaelluksensa.
 Tunturivaeltajia.
Vuoden 1952 olympiatuli sytytetiin Taivaskeron huipulla.
Näimme useammankin vaeltajan koiransa kanssa.
 Mallalla riitti virtaa kuksan pureskeluun.
 Aurinko laski Muonion korkeudella puolenyön aikaan ja päivä alkoi valjeta jo kolmen aikaan yöllä.
 Joka puolella kukki tupasvillaa.

Maisema Olostunturilta.
Malla nautti täysin siemauksin.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Laukkuja housunlahkeista/Recycling bags

Sain laatikollisen farkkulahkeita, jotka ovat toimineet mallikäytössä. Lahkeista saa erikokoisia laukkuja tai kasseja ja pussukoita. Tasku tulee kivana yksityiskohtana mukaan. Pitseistä ja kangaspaloista voi ommella koristeita kasseihin. Tein pinssikoneella pinssejä ja nyt ne somistavat kasseja :)

I have got these jeans legs from a friend. They are good for making bags.

Lahkeet ovat sinisen eri sävyissä.
Tässä on kauppakasseja. Vuorikankaana käytin ylijäämäkankaita. Hihnaa tilasin netistä, sillä huomasin että laukkuhihnan ompelu farkkukankaasta on liian työlästä.

Kasseissa on erilaiset vuorit. Takana vanhaa Marimekon unikkokangasta.

Oma merkki ja pinssi koristeina!
My own label and badge!

Pikkulaukku ja Ipad-pussi.





lauantai 9. heinäkuuta 2016

Vintage collage

Ostin Johannes Linnankosken muotokuvataulun Salon Meri-Teijosta kesäkuussa. Tänään sain inspiraation maalata, kun yksi koiranpennuistamme lähti uuteen kotiin. Oli vähän surku olo :) Linnankoski on kirjoittanut kirjan: Laulu tulipunaisesta kukasta ja se innoitti taulun leikekuviin.

I made a mixed-media collage onto an old picture of an old finnish writer: Johannes Linnankoski. I used Folk-art colours, tissue paper, advertisement pictures and textile pieces when decorating the picture.
 Maalasin pikkuisen valkoista väriä Johanneksen kasvojen viereen. sen päälle maalaisn Folk-art väreillä.
 Gudrun Sjödenin mainoslehdet ovat huippukauniita ja niistä saa hyviä kuvia kollaaseihin. Käytin myös serviettiä ja kangasta koristelussa. Lintu on leikattu vanhasta lahjapaperista. Tein puuväreillä viivoja maalattuun pintaan. Viimeistely tussilla.
Valmis Johannes Annansilmä-tytön kanssa. Annansilmä on yksi kirjan naishahmoista.