Näytetään tekstit, joissa on tunniste kapua2016. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kapua2016. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. elokuuta 2016

Kapuakapua

Kapua-vuosi on kulunut jo yli puolenvälin ja Nepalin matkaan on enää 3kk. Olen saavuttanut jo keräystavoitteen 5545e ja siitä olen tosi iloinen. Enpä arvannut tammikuun alussa, että rahankeruu sujuisi näin hyvin! 
Kiitos kuuluu kaikille tukijoille ja taiteen ystäville, sillä suurimmaksi osaksi raha on kertynyt omista käsitöiden ja taulujen myynnistä. Ravintolapäivätempaukset ovat tuottaneet myös hyvin, valtava kiitos Alliporukalle siitä :)

Muut kapuajat ovat tehneet varainkeruuta omilla tahoillaan ja muutama muu on myös saavuttanut tavoitteensa vieläpä paljon yli tavoitteen. Voit tarkastaa kapuajien tilanteet täältä.
Jokainen on kerännyt rahaa omilla vahvuuksillaan, kuka järjestämällä urheilutempauksia, kahvilapäiviä tai myymällä koruja. Eri puolilla Suomea on mahdollista osallistua kapuajien tapahtumiin. Esimerkiksi Toholammilla Lampintiellä on aivan ihana Katariin Pohjoiskankaan pop up shop ja vielä mahdollisuus joogaan. Tapahtumat löytyvät Kapuan sivulta tulevia tapahtumia.


Minulle vuosi on ollut kaikella tapaa jännittävä. Varainkeruu on ollut koko ajan mielessä ja jollain tapaa vireillä. On mahtavaa huomata, että omilla teoilla pytyy tekemään hyvää maailmassa.Eikä keräys omalta osaltani ole vielä loppunut, vaikka tavoite on jo saavutettu. Ylihuomenna olen nimittäin Pikku Marjan kesäpäivillä Pöljällä myymässä alla olevia tuotteita Kapuan hyväksi. 


 I have reached my Kapua goal and have collected over 5545e. The money goes for Nepalise girls to help their education. I have collected the money by selling my own artworks and arranging restaurant days with my girlfriends. I am so happy! Next Sunday I will be at Pöljä selling my crafts below. You can read more about Kapua here.
Myynnissä on omia kortteja,

farkunlahjekasseja,

kierrätyskorviksia,

t-paidoista ommeltuja pipoja,

lapaskissoja,

kierrätysmateriaaleista tehtyjä tauluja

ja jos ei sada, niin esillä saattaa olla myös koulun opetustauluille maalattuja tauluja.

Vaelluskengät on hankittu partiolaisten kaupasta Scandinavian Outdoorsilta ja testattu Lapin maisemissa. Ne ovat jo valmiina Everestin valloitusta varten :)


Hirvilahdessa on tulossa musiikillinen Kapuatapahtuma Tainan kammariin elokuun 20. päivänä.  Jenni Venäläisen ja Joonas Ojajärven Sorbattjin on lähtenyt mukaan tukemaan Kapuaa. Voit käydä tutustumassa kaksikon musiikkiin heidän kotisivuillaan täällä.









sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Tulossa näyttelyjä!/Coming exhibitions

Tervetuloa kierrätystaidenäyttelyihin. Ravintolapäivänä 21.5. voit nauttia kakuista ja Kettukolon kierrätystaiteesta Tainan kammarissa Hirvilahdessa. Päivän tuotto kahvittelusta ja taidemyynnistä lahjoitetaan Kapuan Nepal-keräykseen. Voit tehdä mukavia löytöjä, sillä myynnissä on erilaisia kortteja,korviksia,kasseja ja tauluja. Lisänä arpajaiset!


Toinen taidenäyttely on kesäkuun ajan Tervon kirjastolla. Nähtävillä ihan uusia töitä sekä aiemmin näytteillä olleita. Tervetuloa sinnekin!

Tässä pikkutaulussa on käytetty tilkkuja, servettiä ja pitsiä. Perhonen on kiiltokuva, joka on liimattu kankaalle. Pistot on kirjailtu koneella ja käsin. Koko komeus on liimattu kapa-levyn palalle. Sain ystävältäni tähteeksi jääneitä kapa-levyn palasia 10-15 vuotta sitten. Kannatti säästää :D
Taulun myötä hyvää ja aurinkoista äitienpäivää kaikille!

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Pikkulaukku farkuista/Recycling bag

Sain tilauksen pienestä olkalaukusta. Koska olen tekstiilituotteiden suurhamsteri, minulta löytyy tietysti laukuntekotarpeet laatikoista ja kaapeista. Farkkukankaan sain pojan vanhoista housuista, koristekankaat ovat kankaanpainokokeiluja ja tilkkuja. Säästän yleensä napit, klipsut, nepparit ja muut tarvikkeet tavaroista, jotka menevät roskiin. Niinpä löysin myös tarvittavan soljen ja muut osat hihnan kiinnitykseen.
Ompelu sujui tällä kertaa kantapään kautta yrityksen ja erehdyksen avulla, se on tapani oppia. Valitettavasti usein tulee innoissaan tehtyä ennen kuin ajateltua :) Olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen ja toivottavasti myös laukun saaja on. Korvaus laukun tekemisestä menee Kapuan Nepal-projektimme hyväksi.

 I made a recycling bag from old jeans.










maanantai 28. maaliskuuta 2016

Mietelauseita ja tauluja/Quotes and paintings

Olen pitänyt tänä vuonna mietelausepäiväkirjaa. Etsin joka päivälle mielialaan sopivan mietelauseen,kirjoitan sen kirjaan ja kuvitan tekstin. Homma on minulle vähän kuin aikuisten värityskirjan värittämistä ja yhtä mukavaa. Mietelauseita etsiessä tulee samalla rauhoituttua ja pohdittua asioita oman pään sisällä.
Valitsemani mietelauseet ovat tähän mennessä liittyneet Kapua-vuoteeni, luontoon ja haasteisiin. Kuvitukset toimivat luonnoksina, joista voi myöhemmin tulla vaikka taulun aiheita.
Uusimmat taulut ovatkin syntyneet mietelauseiden pohjalta. Töissä olen käyttänyt mixed media-tekniikkaa, jossa yhdistelen maalaamista, piirtämistä tussilla ja puuväreillä sekä kangaspalojen liimaamista alustaan. Alustaksi sain muutaman koulutaulun ystävältä. Kun vuodessa on 365 päivää,tulee luonnoksia olemaan yhtä monta😊
From my quote diary. I write a quote per day and then illustrate it. It is very relaxing😊

Mixed media painting inspired by the quote above.



This mixed media work finished today.











sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kapua-viikonloppu/A weekend with kapua.fi

Vuoden toinen Kapuakoulutus on ohi. Viikonlopun aikana tutustuimme Taksvärkki ja Kynnys ry:n toimintaan sekä  teimme ajatuskarttaa miten saavuttaa oma keräystavoite 5545e. Lisänä rokassa vielä kuntotesti,missä jokaiselle mitattiin oma energia-indeksi.Testin teki http://www.jestraining.fi. Minut testi luokitteli aropupuksi😊.
Saimme tietoa Jestrainingin Jonne Eskolalta miten treenata vuorivaellusta varten. Tutustuimme myös retkeilykauppa Camuun http://www.camu.fi/  ja Everestin perusleirivaelluksella tarvittaviin vaellusvarustuksiin Nora Ryytyn asiantuntevalla opastuksella. Nyt tiedän siis mikä on laineri(liner). Pikkuisen alkoi jo kutkuttaa tuleva reissu!


Taksvärkki ry:n tämänvuotinen kampanja on nimeltään Koulutus murtaa muureja. Kerätyt rahat menevät Nepalin kyläkoulujen oppilaskuntatoimintaan. Oppilaskuntien nuoret eivät jää kotiin,vaan muuttavat asenteita ja kehittävät kyliään ja koulujaan. Kapuakampanjan rahat menevät saman asian hyväksi. Suomen hallitus on päättänyt leikata  kehitysyhteistyövaroja lähes puolet, joten lahjoitusrahat ovat todella tarpeen.


Nepalin koulaisia käsienpesulla.Kuva Taksvärkki ry.

Taksvärkkiliiton seinillä on eri vuosien   julisteita.

Kynnys ry on eri tavoin vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö. Sen perustivat vammaiset opiskelijat 1973. Kynnyksellä on hanke Keski-Aasiassa,minne kapuajien lahjoitukset kohdistetaan. Vammaiset lapset eristetään usein yhteiskunnasta kehitysmaissa ja  lahjoitusvaroilla voi edistää heidän elämäänsä esimerkiksi mahdollistamalla kouluttautuminen.

    Kuva Kynnys ry.

Sunnuntaina piirtelimme keräystavoitteemme paperille ja vuoden keräystavat alkoivat paremmin hahmottua. Porukallamme on hyvä tsemppi päällä, eiköhän jokainen vielä yllä tavoitteeseen!


Kapua 2016 Nepalin huippujengi 😊





sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kierrätyspipo/Beanie from old t-shirt

Tein Kapuan hiihtolomahaasteeseen osallistuvien kesken pipon pojan vanhasta bändipaidasta ja innostuin tekemään muitakin pipoja, vanhoja t-paitoja kun riittää kaapeissa. Myyn ne Kapuan Nepal-hankkeen hyväksi On sitäpaitsi mukavaa saada paidat uudestaan käyttöön, vaikka sitten pipojen muodossa.
Koristelin pipoja maalaamalla ja painamalla tekstiiliväreillä. Värit ovat silittämällä kiinnittyvät.

Internetin ihmemaailmassa on paljon pipojen tekijöitä ja ohjeita. Tässä muutamia: kodin kuvalehti ja
MakaMarr .
Itsekin piirtelin oman ohjeeni tähän postaukseen. Toivottavasti se on ymmärrettävä.

                

I
I used a paper pattern when cutting beanie pieces.
 







sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Messuilla/ At traid fair with Villakoppi

Villakoppi oli Kuopion Rakenna ja Asu-messuilla keräämässä lahjoituksia Kapuan hyväksi. Koppi oli Länsirannan kylien osastolla houkuttelemassa ihmisiä tutustumaan  kyliin ja Länsirannan alueeseen. Lapset piirsivät unelmataloja kopissa, aikuiset saivat tietoa muun muassa kylien tonttitarjonnasta ja ulkoilumahdollisuuksista.😊 
Rahaa ei kertynyt kasoittain, mutta lapsivieraat olivat tyytyväisiä.













sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ravintolapäivä Kapuan hyväksi/ A restaurant day for Kapua

Kylämme naisporukka Allit päätti osallistua rahankeruuseen Kapuan Nepal-projektin hyväksi, jossa olen mukana. Ravintolapäivä pidettiin Venälän Tainan kammarissa; entiseen navettaan korjatussa emännän monitoimihuoneessa. Ravintolan menussa oli hirvi-ja kasvissoppaa sekä kahvia ja piirakkaa. Lisäksi pidettiin arpajaiset. Tarpeet ruokiin saatiin Hirvilahden eräseurueelta, Venälän perunatilalta ja Alleilta, arpajaisvoittoja tuli mm. Hirvilahden kaupalta, Vanutusvintiltä ja monilta kyläläisiltä. Astiat koottiin Alleilta, samoin monenkirjavat servetit :)

Päivä onnistui loistavasti ja ravintolassa kävi Allit mukaanlukien 50 kävijää. Voin tilittää Kapualle reilut 800e, joka menee kokonaisuudessaan Nepalin tyttöjen koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Kiitos Alleille ja kaikille kävijöille, yhteisöllisyys kannattaa! Voit lukea lisää Kapuan Nepalin hankkeesta täältä.

Alla kuvia ja tunnelmia:
















                                                             Allit kiittää! Many thanks!