Näytetään tekstit, joissa on tunniste illustrator. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste illustrator. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Unilinnut

Oijoi kun väreillä leikkiminen on kivaa! Olin eilen tutustumassa Asta Salmisen lukemattomiin ja ihaniin töihin. http://astasalminen.wordpress.com/ Suunnittelimme tulevaisuuteen jotakin yhteistä mukavaa. Hän antoi minulle vinkin, miten tehdä pieniä vihkosia tai kortteja vaikka omista vesivärikokeiluista.
Tässä siis Astan tekemä pohja, jonka voi taitella kortiksi.

Kotiin päästyä halusin tietysti kokeilla oman kortin tekemistä. Otin paperin, jota olen käyttänyt maalatessani akvarelleilla ja kokeillut paperiin erilaisia värisävyjä. Piirtelin akvarelliläiskiin lintuja, sillä ne olivat mielessäni tapaamisen ja keskustelujemme jälkeen.
Ja koska opiskelen tekstiilimuotoilijaksi, halusin heti kokeilla miten linnuista saataisiin kangasta. Hyvä että sain nukutuksi! Aamulla alkoi vimmattu kuvioiden asettelu koneella. Ja tadaa- tällainen Unilinnut- kuosi tuli!

tiistai 25. helmikuuta 2014

Spoonflower

Sain tänään mukavaa postia iltapäiväkahviseuraksi amerikkalaiselta Spoonflower- digiprinttifirmalta. Firmaan voi kuka tahansa lähettää oman printtimallin ja teettää omalla mallilla kuvioitua kangasta, lahjapaperia tai vaikkapa tapettia. Firman nettisivuilta selviää mm. millaisia kankaita heillä on printattavaksi ja millaisessa muodossa digitaaliset kuosimallit lähetetään.http://www.spoonflower.com/shop
Olin tilannut kangasnäytteitä koulua varten ja tekisi mieli myös kokeilla omien kuosien painattamista...

Olisiko punasävyinen kissakuosi hyvä

vai violettipohjainen? Kuvat olen tehnyt Illustratorilla ja Photoshopilla.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Sisustustekstiiliprojekti

Sain opinnoissa tilaisuuden tehdä sisustustekstiilityön Kuopion yliopistollisen sairaalan lasten- ja nuortenosaston seinälle. Alunperin kuvani on suunniteltu kuosiksi, mutta olen nyt tekemässä sen pohjalta isoa n. 120 x 140cm kokoista työtä. Työn materiaalit ovat tekstiilejä, villakangasta ja huovutusta.

Käpyretki-kuosi

Olen tehnyt kokeiluja erilaisilla materiaaleilla ja koristelutavoilla. Työn muoto on haasteellinen ja tähän mennessä sopivimmat vaihtoehdot pohjaksi ovat vaneri tai polypropeeni kennolevy. Pohja leikataan vesisahauksella tietokonepiirroksen mukaan.

Kokeiluja kuusien koristeluun

Pohjamateriaaleja sekä karhuun että metsämaahan.Pieni turkoosi on käpy.

Kuusikoristelua painamalla ja kirjomalla.



Tietokonemallinnos siitä, miltä valmis työ voisi näyttää. Kuva on tehty Illustratorilla ja Photoshopilla.
Kaikenkaikkiaan projekti on tosi mielenkiintoinen ja haasteellinenkin, sillä monta asiaa on ratkaistava ennen kuin teos on valmis. Työn pitäisi valmistua huhtikuuhun mennessä.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kortti


Muotoilukoulutukseen kuuluu tiettyjen tietokoneohjelmien hallitseminen. Olen viettänyt lukemattomia tunteja veivaten Illustratoria ja Photoshoppia. Alkuun ohjelmien käyttö oli hurjan kankeaa, enkä muistanut millään mitä työkalua milloinkin piti käyttää. Olen nimittäin 60-luvulla syntynyt, enkä ole äidinmaidossa imenyt kuin muutaman sen aikaisen tv:n lastenohjelman.
Mutta täytyy sanoa, että harjoitus tekee mestarin tai jos nyt ei mestaria niin ainakin auttaa oppimaan. Minun oppimistyylini on kantapään kautta oppiminen. Miksi kannattaisi lukea ohjeita, kun voi hakata päätä seinään ja kokea löytämisen riemua :)
Tämä kortti sai alkunsa meillä asustavista ystävyksistä; Muumi-huskystä ja Piki-kissanpennusta.