keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Näyttely Tervon kirjastossa/Exhibition at Tervo library

Sain pyynnön rakentaa näyttelyn Tervon kirjastoon. Näyttelyn nimeksi tuli "Siivekkäitä ja nelijalkaisia" töiden sisällön mukaan. Vein Tervoon ihan uusia töitä, jo aiemmin näytteillä olleita ja myös joitakin vuosia sitten tekemiäni laatikoita. Blogiarkistosta löytyy useimpien töiden tekovaiheet.

Kaikki työt on tehty kierrätysmateriaaleista. Alla osa näytteillä olevista töistä.
This exhibition is at Tervo library in this June. All the works are made of recycling materials.

Työt mahtuivat kirjahyllyjen lomaan ja seinille.

Sermissä on pikkutauluja. Ylimmät on tehty kangaspakan pohjapahville, keskimmäiset maalattu kirjansivuille ja alimmat pikkukollaasit on liimattu pelikortin päälle.
Vasen huovutus on tehty tapettiliisterin avulla, oikeanpuoleinen Solvykalvoa apua käyttäen.

Uudet mummolaukut pääsivät näyttelyyn variksenpesän ja lapasötököiden viereen.

Variksen pesä.
Nämä työt on neulahuovutettu ja kirjailtu.

Lampunkupujen päälle sanomalehtisuikaleista liisteröimällä muotoillut kuvut on niiden kuivuttua maalattu ja koristeltu kankailla ja paperilla kollaasin keinoin.

 Tämä työ on tehty puulaatikkoon, jonka olen päällystänyt. Kehys on ikonista.

Toinen puulaatikkotyö.
Lapasötökät ovat syntyneet parittomista lapasista.
Tervetuloa Tervon kirjastoon!











sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Uusi mummon taidelaukku/ A new artbag

Ihanaa, kun on ystäviä! Sain äskettäin tämän mummolaukun muotoilija-kaverilta, joka arveli että voisin hiukan ehostaa laukkua. Tottakai halusin laukun :) Käytiin laukkuun vanhan kukkakankaan kukkia, perhoskiiltokuvia ja Folkart-värejä sekä maalitusseja.

I got this bag from my friend. I love foxes, so I painted one to the bag. Then I glued butterflies and textile flowers onto bag and used Promarkers for finishing. The bag goes to an exhibition to Tervo library in June.

Laukku on arvelujeni mukaan tekonahkaa ja siinä on kaunis kiinnityssolki. Tykkään ketuista ja ajattelin maalata laukkuun ketun ja koristella sitä liimaamalla perhosia ja kankaasta leikattuja kukkasia laukun pintaan.

Minulla on kodissamme ihan työhuonekin olemassa, mutta se on aika sotkuinen. Siksi päädyn useimmiten tekemään taiteilujani keittiön pöydällä. Niin tälläkin kertaa. Läppäri ja puhelin sulassa sovussa muiden tarvikkeiden kanssa.

Valmis laukku lähtee näytteille Tervon kirjastoon kesäkuun ajaksi.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kiasmassa/At Kiasma

Nykytaiteen museossa Kiasmassa on meneillään kaksi mielenkiintoista näyttelyä. Toinen on brasilialaisen Ernesto Neton virkattuja tilateoksia ja toinen korealaisen Choi Jeong Hwan Happy Together. Näyttelyt jatkuvat syksyyn asti.
Neton teokset ovat saaneet vaikutteita Amazonin alueen alkuperäiskansoihin kuuluvalta huni kuin-kansalta. Teokset ovat valtavan kokoisia,niitä voi koskettaa ja niiden sisälle saa mennä. 
Korealaistaiteilijan työt ovat niinikään suuria installaatioita. Teokset on rakennettu mm. muoviastioista ja halvoista leluista. Yleisö voi kulkea muovisen astiainstallaation läpi.
Mielestäni näyttelyt olivat kiinnostavia, inspiroivia ja ihanan erilaisia. Oli hauska päästä taideteoksen sisälle omaan maailmaan!
Ernesto Neto
Ernesto Neto`s swings.
 
Swinging :)
You can go inside and play drums.


Choi Jeong Hwa`s plastic installation
Choi Jeong Hwa: Happy Happy










lauantai 21. toukokuuta 2016

Kakkukekkerit Kapuan hyväksi/Restaurant day cafe for Kapua

Allit pitivät kakkukekkerit ja taidekahvilan Nepalin lasten hyväksi Hirvilahdessa. Kakut leivottiin itse ja taide tuli Kettukolosta. Koko tuotto lahjoitettiin  Kapua-tililleni.
Päivä oli sateinen, mutta ihmiset tulivat kakuttelemaan siitä huolimatta tai juuri siksi. Saimme elävää musiikkiakin paikalle ja tunnelma oli ihanan huoleton. Kakuttelun, arpajaisten ja taidemyynnin tuotoksi kasvoi 600e. Kiitos kaikille osallistujille; Alleille, Venälän perunatilalle, vieraille ja lahjoittajille!
Kuvat puhukoon puolestaan :) 

Pictures are from Kapua`s Art cafe restaurant day.














tiistai 17. toukokuuta 2016

Olipa kerran laukku/Once upon a time there was a bag

Sain tilaustyönä ehostella vanhaa laukkua. Väritoiveina oli keltainen ja vihreä, sinistä ja violettia piti välttää. Keräsin valikoiman sopivia kankaita ja valitsin niistä osan laukkuun. Pitsit ja hapsunauha ovat äskettäin saamastani pitsiaarrevalikoimasta. Leikkasin, ompelin ja liimasin. Kirjailut on ommeltu kultalangalla ja lehdet olen ensin silittänyt tukikankaaseen. Erikeeper  toimi liimana;sitä täytyi vain laittaa aika paljon, koska laukun pinta oli liukas.

Laukun molemmilla puolilla on eriväriset kukat. Ehostetun laukun voi ripustaa seinälle tai ottaa mukaan erityistilaisuuksiin :) Sain laukusta palkkion,joka laitettiin Kapuan Nepal-keräykseen.










lauantai 14. toukokuuta 2016

Hienostelukukkaro/Little purse

Sain kangaskaupan jäämistöstä pitsinauhoja ja vanhoja kankaanpaloja. Kankaissa on Marimekon tilkkuja ja sitten muutamia hienoja ja juhlavia tilkkuja. Tilkut houkuttelivat ompelemaan hienostelukukkaron. Päällikangas on luultavasti silkkiä. Tikkasin kultalangalla siihen kimaltavan kukan ja lehdet sekä suoraa ommelta koristeeksi.Oma tyylini ei ole mitenkään kimalteinen, mutta joihinkin juttuihin tykkään laittaa vähän glitteriä. Salainen prinsessa tulee silloin esiin :)

Kukkaro on pieni; sen suuaukko on 7cm leveä. Kukkarokehykset ompelin päällikankaaseen ja vuoreen käsin. Pikkukukkaro sopii juhliin seuralaiseksi, sinne voi piilottaa vaikka huulipunan tai pari kolikkoa.

Here is a little purse which I sewed from old quilts.









sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Tulossa näyttelyjä!/Coming exhibitions

Tervetuloa kierrätystaidenäyttelyihin. Ravintolapäivänä 21.5. voit nauttia kakuista ja Kettukolon kierrätystaiteesta Tainan kammarissa Hirvilahdessa. Päivän tuotto kahvittelusta ja taidemyynnistä lahjoitetaan Kapuan Nepal-keräykseen. Voit tehdä mukavia löytöjä, sillä myynnissä on erilaisia kortteja,korviksia,kasseja ja tauluja. Lisänä arpajaiset!


Toinen taidenäyttely on kesäkuun ajan Tervon kirjastolla. Nähtävillä ihan uusia töitä sekä aiemmin näytteillä olleita. Tervetuloa sinnekin!

Tässä pikkutaulussa on käytetty tilkkuja, servettiä ja pitsiä. Perhonen on kiiltokuva, joka on liimattu kankaalle. Pistot on kirjailtu koneella ja käsin. Koko komeus on liimattu kapa-levyn palalle. Sain ystävältäni tähteeksi jääneitä kapa-levyn palasia 10-15 vuotta sitten. Kannatti säästää :D
Taulun myötä hyvää ja aurinkoista äitienpäivää kaikille!