lauantai 4. helmikuuta 2017

Mandaloita ja thanka-taidetta/Mandalas and Nepalise art

Marraskuisella Nepalin matkalla ihastelin sikäläistä värikylläyttä ja itämaista taidetta. Kävin vuorilla Namche bazarissa thanka -taidekaupassa ja otin muutamia kuvia maalauksista.

Thanka -maalaukset tehdään puuvillaiselle pohjalle ja ne ovat sisällöltään uskonnollisia. Maalauksissa on usein kuvattu Buddhan elämää ja opetuksia joten ne ovat taiteen lisäksi osa buddhalaisuutta.

Useat maalauksista olivat pyöreitä mandaloita. Mandala tarkoittaa keskusta, pyöreää tai yhteyttä ja niitä käytetään mietiskelyn apuvälineenä. Mandaloiden tekeminen on myös mietiskelyä, sillä niissä on  usein monimutkaisin geometrisia kuvioita, joiden tekemisessä on suljettava pois ympäriltä turhat hälinät.

Here are some photos from Namche Bazar in Nepal where I visited at a thanka exhibition. The last pics are my mandalas made with coloured pencils.


Petri keskustelee  thanka- esittelytilassa mestarin kanssa. Rakennuksen yläkerrassa maalattiin työt, alakerrassa oli esittelytila ja myymälä.


Monenlaisia mandaloita. Kaikille kuville ja väreille on omat merkityksensä.




Mieleni teki itsekin kokeilla mandalan piirtämistä, tosin vain todella yksinkertaista :) Minulta ei taida löytyä kärsivällisyyttä yllä olevien taideteosten kaltaiseen yksityiskohtaisuuteen!


Piirsin harpilla ympyrän, jonka jaoin kahdeksaan osaan. Ympyrän sisälle piirsin pienempiä ympyröitä käyttäen samaa keskipistettä. Näin sain aikaan lohkoja, jotka kuvioin eri tavoin ja lopuksi väritin ne puuväreillä.

                  

Piirtämisen jälkeen askartelin mandalasta unisiepparin punomalla villalangasta, helmistä ja höyhenistä koristeet. Kuten kuvista näkyy tein mandaloita kaksi erilaista.  Kuvioita ja värejä muuttamalla on helppo tehdä aina uudenlainen mandala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti