perjantai 9. toukokuuta 2014

Grüezi!

Tervetuloa Enkeltenvuorille! Engelberg on 1020m korkealla oleva pieni alppikaupunki, joka on perustettu 1100-luvulla. Kaupunki on vuorten ympäröimä paratiisi, jossa kuuluu lehmien kellojen kalkatus, virtaavan veden ääni ja lintujen liverrys. 

Ensimmäinen harjoitteluviikko on hurahtanut mukavasti ystävällisen isäntäperheen luona. 
Pb-Polarbear- työhuone sijaitsee 1780-luvulla rakennetussa maalaistalossa. Ikkunan takana käyskentelevät lehmät ja vuoria voi ihailla kaikissa ilmansuunnissa.
Viikon aikana olen mm. ommellut  polkupyörän sisäkumeista vöitä ja laukku"kankaita", tehnyt oman (O)-Schal- huivin ja leikannut laukkuihin vuorikankaita. Kaikki päivät ovat olleet erilaisia ja mielenkiintoisia.

O(h)-Schal

Vyön ompelua

Leikkasimme ja pesimme pyörän sisäkumeja ja laitoimme kuivumaan. Apuna pieni ja ihana Aaron-poika, joka opettaa minulle tehokkaasti sveitsinsaksaa.

Valmiiksi ommeltuja  "kumikankaita".

Olen ehtinyt myös pyöräilemään joka päivä ja täällä riittää mukavia mäkiä ajeltaviksi. Yleensä ajan ensin ylöspäin ja sitten takaisin alas! Maisemat eivät voisi olla parempia, päivät kuluvat kuin postikortissa.



Pb-Polarbear- tuotteisiin voit tutustua täällä: http://www.pb-polarbear.ch/



2 kommenttia:

  1. Ihana harjoittelupaikka sinulla ja mielenkiintoisia juttuja työhuoneella !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä voi valittaa! Huomenna on edessä markkinat, kirjoittelen niistä vaikka ensi viikolla.

      Poista