tiistai 8. huhtikuuta 2014

Käpyretki valmiina

Kaikki alkoi siitä, kun sain tilaisuuden opinnoissa tehdä oman sisustustekstiilityön Kuopion yliopistollisen sairaalan lasten ja nuortenosastolle. Tästä olenkin aiemmin jo kirjoittanut. Projekti on lukuisien vaiheiden jälkeen nyt valmistunut!

Käpyretki-kuosi. Oli aika haastavaa miettiä, miten kuosi asettuukin tekstiiliteokseksi.

Aluksi hankin materiaaleja ja valmistin pienoismallin työstä. Pienoismalli on muovista kennolevyä ja se  oli aluksi yhtenä taustamateriaalivaihtoehtona. 
Tein monenlaisia kokeiluja kuusien koristelua varten erilaisille materiaaleille. Kokeiluissa painantaa, kirjontaa,neulahuovutusta, koneommelta ja applikointia.

 Minulla oli projektissa apuna opiskelukaverini Päivi Rönkkö. Hän teki koria varten punoskokeita kankaalle. Koritekniikaksi tuli lopulta huovutus.

Kävimme opiskelijoiden kanssa Kysillä asettelemassa omat työhahmotelmat paikoilleen ja esittelemässä ideointia lasten ja nuorten osaston henkilöstölle. Tässä minun seinäni.

Taustamateriaaliksi valikoitui mdf-levy edullisena vaihtoehtona. Sahasimme pohjan pistosahalla Päivin kanssa koulun vahtimestarin avustuksella. Kuvassa näkyy taustaan liimattu vahvistuskappale.

Vahtimestarimme teki levyn taakse kiinnityssysteemit.

Vihdoin pääsin itse hommiin! Tässä kuusien koristelua.

Kuuset ovat villakangasta. Yksi kuusista on vanha kaulaliina. Kangas kiinnitettiin taustaan nitomalla reunat taakse.

Päivi teki karhun neulahuovuttamalla vanhan trikoopaidan päälle. Minä huovutin sille silmät ja nenän. Karhu niitattiin myös levyyn ja nurmen päälle tulevat osat liimasin kiinni.

Käpykorin tein huovuttamalla suikaleita. Suikaleet punoin korimaiseksi levyksi ja ompelin niihin etupistoja. Kävyt on huovutettu veden kanssa ja suomut neulahuovutettu kävyn päälle.

Pikkuhiljaa alkaa tulla valmista. Vihreä "nurmi" on applikoitu siksakilla vihreään taustakankaaseen. Taustakankaan reunat  niitattiin levyn taakse kiinni.

Käpykori niitattiin kiinni. Kävyt on ommeltu vihreään kankaaseen kiinni hiukan kolmiulotteisiksi.

Valmis Käpyretki. Työ täytyy vielä palosuojakäsitellä, koska se menee julkisiin tiloihin. Käsittely tehdään ruiskuttamalla.  Olen lähdössä toukokuuksi Sveitsiin työharjoitteluun, joten toivon että muut opiskelijat saavat työnsä valmiiksi huhtikuun loppuun mennessä, jotta työt voidaan luovuttaa ennen lähtöäni. 
Harjoittelusta sitten enemmän lähempänä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti