torstai 28. toukokuuta 2015

Maakuntamatkailua/ Visiting Varpaisjärvi

Päätimme muutaman kierrätyksestä kiinnostuneen ystäväni kanssa tutustua Varpaisjärvellä sijaitsevan Tekstiilikierrättäjät Ry:n toimipisteeseen. Yhdistys pyrkii toiminnallaan vähentämään sekajätteeksi päätyvän tekstiilin määrää varsinkin Lapinlahti-Varpaisjärvi alueella. Tekstiilikierrättäjät toimii vapaaehtoistyövoimalla ja järjestää  muun muassa kursseja. Yhdistyksen Sarkapajalla on myytävänä kankaita ja ompelutarvikkeita sekä vintage-vaatteita. Ostin sieltä itselleni hienon 60-70-luvulta peräisin olevan jakun.

Varpaisjärven keskustasta, pienestä kellariateljeesta, löytyi ihanien vintage-henkisten ja ekologisten mekkojen Mirka-pukine. Mekot valmistuvat tarkoin valituista retrokankaista. Asiakas voi valita mieluisan kankaan ja teettää kankaasta itselleen sievän mekon. Kankaita ja tuotteita voi tarkastella Mirka-pukineen verkkosivuilla.

Varpaisjärveltä ajelimme vielä Jenni Linnoven keramiikkapajalle Pöljälle. Paja on viehättävässä vanhassa pihapiirissä. Myymälästä löytyi keramiikka-astioita sekä savolaisten käsityöyrittäjien tuotteita, myös Mirka-pukineen.

Mirka-tuote, Tekstiilikierrättäjät ja Keramiikkastudio Jenni Linnove löytyvät myös Facebookista.

My new vintage coat from Tekstiilikierrättäjät.

There were a lot of retro fabrics at Mirka-pukine.

  Lovely dresses  of Mirka-pukine from vintage textiles.

 A little girl´s dress.

 Jenni Linnove ceramics at Pöljä.

Beautiful old courtyard of Jenni Linnove.




tiistai 12. toukokuuta 2015

Kierrätystä/Recycling

Näin Sveitsissä kierrätysmateriaaleista tehdyn seinäkoristeen ja päätin kokeilla sellaisen tekemistä kotiin päästyäni. Koristeeseen tarvitaan kulahtanut lauta, haarukoita, kangaspala, vanua, nauloja ja akkuporakone. Tämä  voisi olla mukava pikkukurssin aihe.

 Here are the materials you need for the decoration rack.

 Filling the hearts after sewing them.

 I stapled a strap to the backside.


I bended forks by hand. 

 I made holes with a drilling machine and nailed forks to the plank.


 Finished!